keskiviikko 7. elokuuta 2013

Puolivälieristä välieriin

Ei tullut suuria yllätyksiä runkosarjan lopussa. Pieni yllätys oli Kiteen vahva loppukiri ja nousu kuudenneksi. Positiivista oli myös se, että kaikki pudotuspeleihin päässeet joukkueet saivat pelinsä kulkemaan, ainakin ajoittain. Mitkä joukkueista sitten etenevät välieriin?

Aloitetaan parista Sotkamo-Kossu. Kuntopuntarissa Sotkamo on voittanut kaikki viimeiset neljä peliä, ja Kossukin kolme neljästä. Kossun tappio tuli viimeisessä ja sijoituksen ratkaisevassa pelissä Raahelle. Kossu esitti erityisesti JymyJusseja vastaan pirteää peliä, ja lukkarina Puhtimäki pääsi sotkemaan Jussien sisäpeliä, tosin edelleen ilman tolppaa. Sotkamo puolestaan kompuroi viimeisessä pelissä yhden jakson JymyJusseille, mutta tästä ei voi vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Vaatisi kuitenkin todellisen ihmeen, että Kossu ottaisi edes yhden pelin Sotkamolta, joten eiköhän tämä pari mene suoraan Sotkamolle 3-0.

Pohjanmaan taistelupari Vimpeli-JymyJussit vetänee katsomot täyteen kummallakin paikkakunnalla. Erityisesti seinäjokelaisille Vimpelin tulo puolivälierävastustajaksi oli onnenpotku, mutta se ei yleisövirtauksen lisäksi valitettavasti paranna voittomahdollisuuksia. Seinäjokelaisten viimeiset neljä peliä ovat sujuneet mollivoittoisesti neljän tappion myötä. Peli on ollut paikoitellen halutonta ja antautunutta. Vimpeli kävi häviämässä Sotkamossa, ja antoi yhden jakson Tahkolle. Tahko-pelin toisella jaksolla Vimpeli sai ammattitaidollaan pelin ratkaistua kahden ensimmäisen lyöjän (Haapakoski-Puputti) voimin, eikä Tahkolla tämän jälkeen ollut käytännössä sanan sijaa pelissä. En usko Seinäjoen kurssin kääntyvän, ja sarja menee suoraan kolmessa pelissä Vimpelille.

PattU-Kitee -sarjasta tulee mielenkiintoinen. Kumpikin joukkue on voittanut viimeiset neljä peliään, ja erityisesti Kiteen ote on ollut vahva. PattU päätti runkosarjan Kossu-voitolla, ja osoitti venymiskykyään. Sarjan tulee ratkaisemaan Kiteen lukkaritilanne. Jos Laakso on kunnossa, niin Kiteestä tulee kauden suurin yllättäjä. Sarja menee viiteen peliin eli jompi kumpi voittaa 3-2, ja tällä hetkellä laitan lanttini Kiteen puolesta.

Entäs Joensuu-Tahko? Joensuulla on viimeisistä neljästä pelistä kaksi voittoa Alajärvestä ja Kankaanpäästä. Tahkon ainoa voitto viimeisestä neljästä pelistä taas on puolestaan juuri Joensuusta. Kummankin joukkueen kausi on toistaiseksi mennyt alakanttiin, mutta jompi kumpi näistä etenee välieriin. Ottelupari menee Tahkolle 3-1, koska Tahkon joukkueesta löytyy enemmän tiukassa paikassa ratkaisuihin kykeneviä pelaajia kuten Rantanen, Korhonen ja Rantatorikka. Myös ulkopeliin on saatu kaivettua riittävän hyvä yhdeksikkö. Tärkeimpänä syynä Tahkon ottelusarjavoittoon on kuitenkin pj. Virtasen selvä piristyminen. Erityisesti Vimpeli-ottelussa Virtanen suorastaan loisti välillä. Joensuun yllätysmahdollisuudet olivat viime vuonna, tänä vuonna kausi päättyy valitettavasti puolivälieriin.

Ykkössarjassa ei tulla tänä vuonna viettämään nousujuhlia, joten täytyy vain muistella, millaiset tunnelmat oli aikanaan Kankaanpään nousujuhlissa.

lauantai 3. elokuuta 2013

Mistä ne tulevaisuuden pelurit tulevat?

Pesisleirit ovat tältä kesältä onnellisesti takanapäin, kun Turussa saatiin ratkaistua C-ikäisten paremmuusjärjestykset. Vaikka C-ikäisistä, ja varsinkin F-ikäisistä on vielä pitkä matka aikuisten sarjoihin, niin jotain osviittaa menestys leireillä antaa tulevaisuudesta. Tai ainakin se kertoo seuroissa tehtävän työn tasosta.

Kilpasarjoissa menestymisessä näkyy selkeitä trendejä. Kun laskee sijoittumiset kilpasarjan kuuden parhaan joukkoon, niin valtakunnan parasta juniorityötä tehdään Kankaanpäässä. Tytöt pelaavat Mailajunioreiden nimissä, ja pääsivät kaikilla leireillä kuuden parhaan joukkoon. Myös pojissa KaMa oli kahdesti kuuden joukossa.

Kolmesti kuuden parhaan joukossa olivat Kouvolan, Nurmon ja Porin junnut; KPL kolmesti pojissa ja Pesä-Karhut tytöissä. Nurmossa pääsi kaksi poikajoukkuetta kuuden joukkoon, ja tytöt kerran. Muilla olikin sitten pääasiassa yksittäisiä sijoittumisia kärkipäähän.

Ketkä sitten puuttuivat kärkisijoilta? Ainakin Maila-Jussit ja Tahko, jotka ovat perinteisesti tehneet laajaa ja tuloksekasta juniorityötä. Tahko pääsi tosin kahdesti tytöissä kärkikahinoihin, ja Jussit kerran pojissa. Superin johtokaksikosta Sotkamo pääsi kahdesti poikien puolella kuuden joukkoon, mutta naisten sarjakärki, Lapua, loisti poissaolollaan. Tyttöjen puolella olisin muutenkin huolissani Pohjanmaan tyttöpesiksestä, melko kauas kärjestä jäi suurin osa joukkueista.

Leireillä oli kärjessä pääasiassa vanhoja tuttuja, mutta muutama mielenkiintoinen poikkeus löytyi joukosta. Naisissa pitkään menestyneen Pesä-Ysien E-poikajoukkue oli ylivoimainen finaalissa Alajärveä vastaan. Onnea vaan Lappeenrantaan. Halsuan pronssi D-pojissa myös ansaitsee erityismaininnan. C-pojissa Vähäkyrö otti kultaa, olisikohan tässä jo runkoa tulevalle Vaasan uudelle nousulle Superiin. Nuorimmissa pojissa Espoon pojat ylsivät neljänteen sijaan, mikä on vuosiin paras saavutus pääkaupunkiseudun pesiksessä. Espoossa on tehty pitkäjänteisesti hyvää työtä, ja se näyttäisi alkavan tuottaa hedelmää.

Löytyykö tulevaisuuden miesten ja naisten Suomen mestarit Kouvolasta, Nurmosta ja Porista? Täytyy vastata savolaisittain, voep löytyä tai olla löytymättä. Tärkein vaihe lajin kannalta on vasta C-iän jälkeen, mutta tottakai menestys nuoremmissa ikäluokissa luo hyvää pohjaa tulevaisuuden menestykselle. Tärkeintä kuitenkin on, että harrastajamäärät ovat suuria, ja löydetään järkevä ja motivoiva polku 15-vuotiaasta 20-vuotiaaksi pesäpallon parissa. Liian moni valitettavasti lopettaa C-ikäisenä.


Tähän loppuun vielä todiste, että jo vuonna 1985 oli leirillä vauhti päällä, kun Koukku pääsi Itä-Länteen.