Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seinäjoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seinäjoki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Puolivälieristä välieriin

Ei tullut suuria yllätyksiä runkosarjan lopussa. Pieni yllätys oli Kiteen vahva loppukiri ja nousu kuudenneksi. Positiivista oli myös se, että kaikki pudotuspeleihin päässeet joukkueet saivat pelinsä kulkemaan, ainakin ajoittain. Mitkä joukkueista sitten etenevät välieriin?

Aloitetaan parista Sotkamo-Kossu. Kuntopuntarissa Sotkamo on voittanut kaikki viimeiset neljä peliä, ja Kossukin kolme neljästä. Kossun tappio tuli viimeisessä ja sijoituksen ratkaisevassa pelissä Raahelle. Kossu esitti erityisesti JymyJusseja vastaan pirteää peliä, ja lukkarina Puhtimäki pääsi sotkemaan Jussien sisäpeliä, tosin edelleen ilman tolppaa. Sotkamo puolestaan kompuroi viimeisessä pelissä yhden jakson JymyJusseille, mutta tästä ei voi vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Vaatisi kuitenkin todellisen ihmeen, että Kossu ottaisi edes yhden pelin Sotkamolta, joten eiköhän tämä pari mene suoraan Sotkamolle 3-0.

Pohjanmaan taistelupari Vimpeli-JymyJussit vetänee katsomot täyteen kummallakin paikkakunnalla. Erityisesti seinäjokelaisille Vimpelin tulo puolivälierävastustajaksi oli onnenpotku, mutta se ei yleisövirtauksen lisäksi valitettavasti paranna voittomahdollisuuksia. Seinäjokelaisten viimeiset neljä peliä ovat sujuneet mollivoittoisesti neljän tappion myötä. Peli on ollut paikoitellen halutonta ja antautunutta. Vimpeli kävi häviämässä Sotkamossa, ja antoi yhden jakson Tahkolle. Tahko-pelin toisella jaksolla Vimpeli sai ammattitaidollaan pelin ratkaistua kahden ensimmäisen lyöjän (Haapakoski-Puputti) voimin, eikä Tahkolla tämän jälkeen ollut käytännössä sanan sijaa pelissä. En usko Seinäjoen kurssin kääntyvän, ja sarja menee suoraan kolmessa pelissä Vimpelille.

PattU-Kitee -sarjasta tulee mielenkiintoinen. Kumpikin joukkue on voittanut viimeiset neljä peliään, ja erityisesti Kiteen ote on ollut vahva. PattU päätti runkosarjan Kossu-voitolla, ja osoitti venymiskykyään. Sarjan tulee ratkaisemaan Kiteen lukkaritilanne. Jos Laakso on kunnossa, niin Kiteestä tulee kauden suurin yllättäjä. Sarja menee viiteen peliin eli jompi kumpi voittaa 3-2, ja tällä hetkellä laitan lanttini Kiteen puolesta.

Entäs Joensuu-Tahko? Joensuulla on viimeisistä neljästä pelistä kaksi voittoa Alajärvestä ja Kankaanpäästä. Tahkon ainoa voitto viimeisestä neljästä pelistä taas on puolestaan juuri Joensuusta. Kummankin joukkueen kausi on toistaiseksi mennyt alakanttiin, mutta jompi kumpi näistä etenee välieriin. Ottelupari menee Tahkolle 3-1, koska Tahkon joukkueesta löytyy enemmän tiukassa paikassa ratkaisuihin kykeneviä pelaajia kuten Rantanen, Korhonen ja Rantatorikka. Myös ulkopeliin on saatu kaivettua riittävän hyvä yhdeksikkö. Tärkeimpänä syynä Tahkon ottelusarjavoittoon on kuitenkin pj. Virtasen selvä piristyminen. Erityisesti Vimpeli-ottelussa Virtanen suorastaan loisti välillä. Joensuun yllätysmahdollisuudet olivat viime vuonna, tänä vuonna kausi päättyy valitettavasti puolivälieriin.

Ykkössarjassa ei tulla tänä vuonna viettämään nousujuhlia, joten täytyy vain muistella, millaiset tunnelmat oli aikanaan Kankaanpään nousujuhlissa.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ja finaalipari on ...

Niinhän se näyttää tämäkin kesä etenevän taas Sotkamo-Vimpeli -finaaliin. Muista ei ole kummallekaan vastukseksi, vaikka Joensuuta kovaksi veikattiinkin. Joensuu jakakoon kuitenkin tänä vuonna pronssin kohtalon Seinäjoen ja Pattijoen kanssa. Jos nyt jo saa veikata ensi vuotta, niin Joensuu ja Seinäjoki saattavat panna oikeasti Sotkamolle ja Vimpelille kampoihin. Mutta tästä vähän myöhemmin lisää.

Pesiskesän ensimmäinen erottaminenkin saatiin aikaiseksi, kun tj. Kaijansinkko sai lähteä Tahkosta. Samalla tuli vapautus mailamiehen tehtävistä. Syistä kuuleman mukaan lisää kauden päätyttyä, mutta ainahan tällaisilla asioilla on mukava spekuloida. Pelillisellä puolella tuskin voi laittaa heikkoa menestystä mailamiehen piikkiin vaan enemmänkin liian suuriin odotuksiin suhteessa pelaajamateriaaliin. Myyntipuolella sen sijaan on ollut ilmeisen vaisua, kun monta kertaa aitioissa on istunut ainoastaan Kuusiniemen Karra parin kaverinsa kanssa. Niin onhan siellä joskus ollut Simokin.

Karrasta tuli mieleen, että ihmisluonnossa ei näköjään tapahdu suuria muutoksia iän myötä. Pari viikkoa sitten oli oikein valtakunnan lehdessä juttu Suomisarjassa tapahtuneesta kärhämästä. Karra oli kuumentunut entiseen malliin, mutta luotettavasta lähteestä saamani tiedon mukaan Karra oli ollut oikeassa, siis alkuperäisessä asiassa. En kuitenkaan ymmärrä, että pitää lähteä ottamaan kortteja tuollaisessa tilanteessa. Arvostan Karran henkilökohtaisia saavutuksia, mutta joskus olen miettinyt, että jos Karra olisi keskittynyt omaan joukkueeseen enemmän kuin tuomareille räksytykseen, olisiko kaapissa kultaisia mitaleja myös 80-luvun lopulta ja 90-luvulta.

Mutta vielä Joensuusta ja Seinäjoesta. Vimpelin ja Sotkamon nykykaartin elinkaari pelaajana alkaa väistämättömästi lähestyä loppuaan. Ne porskuttavat vielä pari kolme vuotta Haapakosken, Puputin, Kohosen, Komulaisen ja Korhosen voimin. Kummankin nuorisokaartin kärki on kuitenkin melko kapea, joten valta tulee vaihtumaan muutamassa vuodessa. Ja mitkä nousevat sitten tilalle? Tietysti Joensuu ja Seinäjoki. Joensuussa ydinryhmä kerää rahat ja Itä-Suomen parhaat pelaajat. JymyJussien kausi on osoittanut, että yhdistymisratkaisu oli oikea. Tai oliko siinä oikein enää vaihtoehtoja kummallakaan osapuolella. Urheilullinen puoli on hyvissä käsissä, ja katsomossakin välillä oikein tungosta.

Mutta mennään ensin tämä kausi loppuun. Monta mielenkiintoista suunnitelmaa on kuitenkin eri puolilla Suomea. Niistä lisää myöhemmin.